Kanada vuoden 1930 Jääkiekon MM-kisoissa.
photo: Birger Nordmark Collection
Kun Kanada ja Saksa valmistautuvat taistelemaan vuoden 2023 maailmanmestaruuskilpailussa kullasta, voidaan hetki syventyä nostalgisoimaan ja miettiä milloin joukkueet oikein viimeksi kamppailivatkaan kultamitalista keskenään.
Vastaus: Siitä kun nämä kaksi maata pelasivat viimeisen ja ainoan kerran kullasta keskenään on niin kauan, että ottelun tuomarina toimi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n silloinen puheenjohtaja – Paul Loicq. Siitä on niin kauan, että IIHF ei ollut vielä IIHF, vaan se kulki vielä alkuperäisellä ranskankielisellä nimellä LIHG (Ligue international de hockey sur glace).
Peli pelattiin ulkona. Otteluissa oli kolme erää, jotka kestivät 15 minuuttia. Itse asiassa kyseinen peli oli ensimmäinen koskaan pelattu maailmanmestaruusturnaus. Vuosi oli 1930.
Ainoat aikaisemmat kansainväliset jääkiekkoturnaukset (johon osallistuivat sekä pohjoisamerikkalaiset että eurooppalaiset joukkueet) olivat vuosien 1920, 1924 ja 1928 olympialaiset. Kuitenkin vuonna 1929 LIHG (Kansainvälinen Jääkiekkoliitto) päätti järjestää maailmanmestaruuskilpailut olympiavuosien ulkopuolella, aloittaen vuodesta 1930.
Ja mikä olikaan juonikuvio ensimmäisissä kisoissa vuonna 1930? Koska Kanada oli niin ylivoimainen verrattuna muihin maihin - sillä Yhdysvallat ei osallistunut – sai se suoran paikan kultamitaliotteluun. Muut yksitoista joukkuetta pelasivat sarjan pudotuspelejä selvittääkseen vastustajan Kanadalle, jota edusti Toronton CCM- joukkue (Canadan Cycle and Motor Co.). He käyttivät paitoja, joita koristi suuri punainen vaahteranlehti, jonka alla luki ”CANADAS”.
Turnaus alkoi Ranskan Chamonixista, mutta leuto sää aiheutti ongelmia aikatauluun. Otteluita jouduttiin lykkäämään ja ne järjestettiin uudestaan nopealla aikataululla kylmien kelien saapuessa. Vuonna 1930 pudotuspeleissä oli neljä ”kierrosta” (kuten esimerkiksi tenniksessä).
Viisi joukkuetta sai suoran paikan ensimmäiselle kierrokselle: Puola, Japani, Itävalta, Sveitsi ja Tšekkoslovakia, kun taas kuusi muuta joukkuetta pelasi toisiaan vastaan. Saksa voitti Iso-Britannian 4-2 ja eteni seuraavalle kierrokselle, mutta vasta ensimmäisen erän 2-0-tappioaseman jälkeen. Ottelun sankarina toimi Erich Romer, joukkueen pelaajavalmentaja, joka teki Saksalle kolme maalia.
Seuraavalla kierroksella Saksa voitti Unkarin 4-1, kun Gustav Jaenecke teki kaksi maalia. Kolmatena päivänä, pelatessaan samalla kolmantena perättäisenä päivänä, he voittivat myös Puolan luvuin 3-1, nousten jälleen 1-0-tappioasemasta. Jaeneckekin teki vielä kaksi maalia lisää. Mutta tämän ottelun ja samana päivänä pelatun Sveitsi-Itävalta ottelun jälkeen, joka päättyi Sveitsin 2-1-voittoon, pelin järjestäjät päättivät siirtää turnauksen Berliiniin, jossa talvisää oli ollut tasaisen kylmä.
Tämän seurauksena otteluiden välillä oli viikon tauko, mutta 9. helmikuuta isäntämaa Saksa voitti Sveitsin 2-1 ja eteni kultamitaliotteluun. Ja arvaatteko mitä? Sveitsi johti 1-0 ensimmäisen erän jälkeen, mutta sitten Jaenecke ja Romer tekivät maalit vieden näin Saksan voittoon. Seuraavana päivänä he kohtasivat CCM-joukkueen, joka oli saapunut jo paljon aikaisemmin Eurooppaan pelaamaan näytösotteluissa.
Kultamitaliottelua tuomaroi Loicq, joka oli istuva IIHF:n puheenjohtaja ja toiseksi pisimpään palvellut puheenjohtaja koskaan (1922-47). Saksa sai haluamansa alun Rudi Ballin tehdessä maalin, kun ottelua oli kulunut kuusi minuuttia. Mutta Kanada kuitenkin tasoitti vain 30 sekuntia myöhemmin, kun 24-vuotias Gordon Grant teki maalin. Erän viimeisillä minuuteilla Alex Park teki yhden maalin lisää ja vei Kanadan johtoon.
Toinen erä oli täysin Kanadan hallinnassa. He tekivät kaksi maalia lisää vahvistaen johtoaan, yhden sekä Grantin että Parkin toimesta, eikä heidän vauhtinsa hiipunut kolmannessa erässä. Howard Armstrong ja Joe Griffin tekivät kaksi maalia lisää heti erän alussa ja Kanada voitti vakuuttavin lukemin 6-1, saaden kultaa vain tällä yksittäisellä voitolla. Saksa sai hopeaa ja julistettiin samalla Euroopan mestariksi. Perinne jatkui yli neljännesvuosisadan, kun Kanada hallitsi kansainvälisiä pelejä.
Yksikään näistä kanadalaispelaajista ei koskaan pelannut NHL:ssä tai tullut tunnetuksi ammattilaisena. Romer oli puolestaan yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä saksalaisista pelaajista. Hän voitti tämän hopean lisäksi kaksi pronssia, yhden MM kisoista (1934) ja yhden olympialaisista (1932). Ball nostettiin IIHF:n Hall of Fameen vuonna 2004 ja Romerin joukkuekaveri Jaenecke nostettiin mukaan vuonna 1998, saavutuksenaan seitsemät MM-kisat ja kolmet olympialaiset.
Kaiken kaikkiaan 12 joukkuetta pelasi 12 ottelua, kolmessa eri maassa, yhdessätoista päivässä vuoden 1930 talvena. Se oli vaatimaton alku, eikä Kanada päässyt enää sen jälkeen suoraan finaaliin. Ja nyt vuonna 2023, he eivät myöskään saaneet suoraa paikkaa, vaan joutuivat pelaamaan yhdeksän kovaa ottelua päästäkseen kultamitaliotteluun. Aivan kuten Saksakin.
Onko tämä Saksan kosto? Vai voittaako Kanada jälleen kultamitalit kaulaansa Saksaa vastaan… 93 vuoden jälkeen?
Vastaus: Siitä kun nämä kaksi maata pelasivat viimeisen ja ainoan kerran kullasta keskenään on niin kauan, että ottelun tuomarina toimi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n silloinen puheenjohtaja – Paul Loicq. Siitä on niin kauan, että IIHF ei ollut vielä IIHF, vaan se kulki vielä alkuperäisellä ranskankielisellä nimellä LIHG (Ligue international de hockey sur glace).
Peli pelattiin ulkona. Otteluissa oli kolme erää, jotka kestivät 15 minuuttia. Itse asiassa kyseinen peli oli ensimmäinen koskaan pelattu maailmanmestaruusturnaus. Vuosi oli 1930.
Ainoat aikaisemmat kansainväliset jääkiekkoturnaukset (johon osallistuivat sekä pohjoisamerikkalaiset että eurooppalaiset joukkueet) olivat vuosien 1920, 1924 ja 1928 olympialaiset. Kuitenkin vuonna 1929 LIHG (Kansainvälinen Jääkiekkoliitto) päätti järjestää maailmanmestaruuskilpailut olympiavuosien ulkopuolella, aloittaen vuodesta 1930.
Ja mikä olikaan juonikuvio ensimmäisissä kisoissa vuonna 1930? Koska Kanada oli niin ylivoimainen verrattuna muihin maihin - sillä Yhdysvallat ei osallistunut – sai se suoran paikan kultamitaliotteluun. Muut yksitoista joukkuetta pelasivat sarjan pudotuspelejä selvittääkseen vastustajan Kanadalle, jota edusti Toronton CCM- joukkue (Canadan Cycle and Motor Co.). He käyttivät paitoja, joita koristi suuri punainen vaahteranlehti, jonka alla luki ”CANADAS”.
Turnaus alkoi Ranskan Chamonixista, mutta leuto sää aiheutti ongelmia aikatauluun. Otteluita jouduttiin lykkäämään ja ne järjestettiin uudestaan nopealla aikataululla kylmien kelien saapuessa. Vuonna 1930 pudotuspeleissä oli neljä ”kierrosta” (kuten esimerkiksi tenniksessä).
Viisi joukkuetta sai suoran paikan ensimmäiselle kierrokselle: Puola, Japani, Itävalta, Sveitsi ja Tšekkoslovakia, kun taas kuusi muuta joukkuetta pelasi toisiaan vastaan. Saksa voitti Iso-Britannian 4-2 ja eteni seuraavalle kierrokselle, mutta vasta ensimmäisen erän 2-0-tappioaseman jälkeen. Ottelun sankarina toimi Erich Romer, joukkueen pelaajavalmentaja, joka teki Saksalle kolme maalia.
Seuraavalla kierroksella Saksa voitti Unkarin 4-1, kun Gustav Jaenecke teki kaksi maalia. Kolmatena päivänä, pelatessaan samalla kolmantena perättäisenä päivänä, he voittivat myös Puolan luvuin 3-1, nousten jälleen 1-0-tappioasemasta. Jaeneckekin teki vielä kaksi maalia lisää. Mutta tämän ottelun ja samana päivänä pelatun Sveitsi-Itävalta ottelun jälkeen, joka päättyi Sveitsin 2-1-voittoon, pelin järjestäjät päättivät siirtää turnauksen Berliiniin, jossa talvisää oli ollut tasaisen kylmä.
Tämän seurauksena otteluiden välillä oli viikon tauko, mutta 9. helmikuuta isäntämaa Saksa voitti Sveitsin 2-1 ja eteni kultamitaliotteluun. Ja arvaatteko mitä? Sveitsi johti 1-0 ensimmäisen erän jälkeen, mutta sitten Jaenecke ja Romer tekivät maalit vieden näin Saksan voittoon. Seuraavana päivänä he kohtasivat CCM-joukkueen, joka oli saapunut jo paljon aikaisemmin Eurooppaan pelaamaan näytösotteluissa.
Kultamitaliottelua tuomaroi Loicq, joka oli istuva IIHF:n puheenjohtaja ja toiseksi pisimpään palvellut puheenjohtaja koskaan (1922-47). Saksa sai haluamansa alun Rudi Ballin tehdessä maalin, kun ottelua oli kulunut kuusi minuuttia. Mutta Kanada kuitenkin tasoitti vain 30 sekuntia myöhemmin, kun 24-vuotias Gordon Grant teki maalin. Erän viimeisillä minuuteilla Alex Park teki yhden maalin lisää ja vei Kanadan johtoon.
Toinen erä oli täysin Kanadan hallinnassa. He tekivät kaksi maalia lisää vahvistaen johtoaan, yhden sekä Grantin että Parkin toimesta, eikä heidän vauhtinsa hiipunut kolmannessa erässä. Howard Armstrong ja Joe Griffin tekivät kaksi maalia lisää heti erän alussa ja Kanada voitti vakuuttavin lukemin 6-1, saaden kultaa vain tällä yksittäisellä voitolla. Saksa sai hopeaa ja julistettiin samalla Euroopan mestariksi. Perinne jatkui yli neljännesvuosisadan, kun Kanada hallitsi kansainvälisiä pelejä.
Yksikään näistä kanadalaispelaajista ei koskaan pelannut NHL:ssä tai tullut tunnetuksi ammattilaisena. Romer oli puolestaan yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä saksalaisista pelaajista. Hän voitti tämän hopean lisäksi kaksi pronssia, yhden MM kisoista (1934) ja yhden olympialaisista (1932). Ball nostettiin IIHF:n Hall of Fameen vuonna 2004 ja Romerin joukkuekaveri Jaenecke nostettiin mukaan vuonna 1998, saavutuksenaan seitsemät MM-kisat ja kolmet olympialaiset.
Kaiken kaikkiaan 12 joukkuetta pelasi 12 ottelua, kolmessa eri maassa, yhdessätoista päivässä vuoden 1930 talvena. Se oli vaatimaton alku, eikä Kanada päässyt enää sen jälkeen suoraan finaaliin. Ja nyt vuonna 2023, he eivät myöskään saaneet suoraa paikkaa, vaan joutuivat pelaamaan yhdeksän kovaa ottelua päästäkseen kultamitaliotteluun. Aivan kuten Saksakin.
Onko tämä Saksan kosto? Vai voittaako Kanada jälleen kultamitalit kaulaansa Saksaa vastaan… 93 vuoden jälkeen?