Mykyta Zhdanov on yksi niistä tuhansista vapaaehtoisista, jotka mahdollistavat maailmanmestaruuskisojen sujumisen vaivattomasti. Hänen oma matkansa Nokia Arenalle oli kuitenkin kaikkea muuta kuin vaivaton.

22-vuotias Zhdanov joutui pakenemaan Ukrainan Mariupolista perheineen, kun kaupunki joutui sodan valtaan. Vaikea ja vaarallinen matka läpi Venäjän toi hänet Suomeen, jossa hänen aiempi kokemuksensa kotikaupunkinsa kiekkoseurassa työskentelemisestä auttoi häntä löytämään paikkansa maailmanmestaruuskisoissa. Hän kertoi IIHF.com:ille tarinansa.

Raunioitunut kaupunki

Laajalle levinneen tuhon edessä saattavat unohtua ne vaikutukset, joita sodalla on ollut arkipäiväisiin asioihin. Toisaalta kuitenkin sellaiset asiat, kuten Mariupolin vielä lapsen kengissä oleva jääkiekkotoiminta ja sen tuhoutuminen sodassa, tekevät sodan kauheudet entistä näkyvämmiksi.

Kaupungin jäähalli, joka on sittemmin raunioitunut, avattiin lokakuussa 2020, samaan aikaan kun jääkiekkojoukkue perustettiin. Zhdanov työskenteli jääkiekkoseurassa sen perustamisesta alkaen, samalla hän alkoi vetää jääkiekko- ja taitoluistelukouluja. Tämän myötä jäälajit houkuttelivat puoleensa 300 uutta harrastajaa. Ei huonompi saavutus aurinkoisessa etelän kaupungissa, jossa ei ennestään ollut juurikaan talviurheiluperinteitä.

Toimintaa tukivat myös Ukrainan Jääkiekkoliitto ja Ukrainan jääkiekkoliiga, ja kiekkotähdet kuten Olexander Pobyedonostsev (nelinkertainen Ukrainan mestari ja entinen maajoukkuekapteeni) ja Serhi Varlamov (joka oli mukana 2002 olympialaisissa ja pelasi 63 NHL-peliä St. Louisissa ja Calgaryssa) vierailivat molemmat Mariupolissa. Nykyisen kauden alkaessa Zhdanov alkoi hoitamaan kaupallista toimintaa, kun Covid 19 -rajoitusten poistumisen myötä fanit pääsivät ensimmäistä kertaa areenalle näkemään joukkueen livenä.

”Jääkiekko oli uutta Mariupolissa, mutta uskon että ihmiset rakastuivat siihen nopeasti”, Zhdanov sanoi. ”Olimme rakentamassa hyvää fanipohjaa, ja vaikka kyseessä oli näytösturnaus, kaupunkilaiset olivat innoissaan, kun joukkueemme voitti Azov Sea Cupin ja kukisti kuuluisan Donbassin joukkueen.”

Edistys pysähtyi yhtäkkisesti helmikuussa.

”23. helmikuuta joukkue lähti vieraspeliin,” Zhdanov muisteli. ”Suunnittelimme seuraavalle päivälle Kramatorskiin menoa – se on vain 250 kilometrin päässä Mariupolista – ja halusimme ottaa nuoria kannattajiamme mukaan peliin. Mutta sinä iltana päätimme, että se ei olisi turvallista, sillä hallitus keskusteli juuri uudesta laista, joka olisi kieltänyt julkiset tapahtumat.”

”Edes silloin emme voineet kuvitellakaan, mitä seuraava päivä toisi tullessaan. Elämäni kääntyi päälaelleen jo toisen kerran – synnyin Donetskissa ja jouduin lähtemään sieltä vuonna 2014, joten tämä on jo toinen kerta, kun olen joutunut jättämään kotini sodan takia. Aamulla, kun äitini kertoi minulle sodan syttyneen, olin shokissa. Tuntui kuin kaikki tapahtuisi taas uudelleen, enkä halunnut uskoa uutisia.”

Vaarallinen matka

Venäjän pommittaessa Mariupolia Zhdanov perheineen vietti pari viikkoa suojautuneena kaupungissa. Tilanteen kuitenkin käydessä yhä vaarallisemmaksi, oli selvää, että heidän pitäisi lähteä. Suunnitelmana oli paeta Zaporižžjaan, joka on suuri kaupunki Mariupolin länsipuolella Dnepr-joen rannalla. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, sillä humanitaariset käytävät oli suljettu. Ainoa vaihtoehto oli hermoja raastava matka maateitse Krimin kautta Venäjälle, ja lopulta Moskovan ja Pietarin läpi Suomen rajalle.

”Tiesimme ottavamme ison riskin, kun kuljimme Venäjän alueen läpi,” Zhdanov kertoi. ”Voit kuvitella, millaista oli Suomen rajalla, kun Venäjän turvallisuuspalvelun virkailijat kuulustelivat meitä ja tarkistivat puhelimistamme kuvia, sähköposteja ja postauksia.”

”Mutta meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Haluamme elää, ja sen jälkeen kun olimme jo toiseen kertaan pakotettuja jättämään kotimme, meidän oli päästävä pois.”

Samalla kun Zhdanovit olivat matkalla turvaan, Ukraina oli lähettämässä miesten maajoukkuetta jääkiekon MM-kisojen ykkösdivisioonan B-ryhmään, samoin kuin miesten alle 18-vuotiaiden joukkuetta. Pikaisesti ajateltuna se saattaa tuntua turhanpäiväiseltä kotona vallitsevan kriisin aikana, mutta Zhdanov uskoo, että Ukrainan mahdollisiman iso näkyvyys maailmanyhteisössä on tärkeää.

”Muu maailma näkee, että Ukraina ei ole luovuttamassa, että Ukraina jatkaa työtään ja taisteluaan”, hän sanoi. ”Jatkamme jääkiekossa kilpailemista, samoin kuin jalkapallossa - kesäkuun alussa jalkapallomaajoukkueemme lähtee Skotlantiin maailmancupin karsintoihin. Ymmärtääkseni kaikki jääkiekkoilijamme, jalkapalloilijamme ja muut urheilijamme ovat päättäneet näyttää maailmalle, että Ukraina elää, Ukraina on yhä täällä, ja voi yhä voittaa kansainvälisellä areenalla.”

Maailmanmestaruuskisoihin ja niiden yli

Tampereen mediakeskuksessa MM-kisoissa työskentely on eri tavalla kansainvälistä. Zhdanov on yksi vapaaehtoisista, joka varmistaa, että toimittajat saavat ajantasaiset ottelutilastot, ja että heillä on pääsy tärkeimpien pelaajien luokse mixed zonella.

Vapaaehtoishakemuksen lähettäminen kannatti. ”Minulla on paljon kokemusta jääkiekkotoiminnan parista, joten ajattelin: ’Miksipä en kokeilisi?’,” Zhdanov kertoi. ”Lähetin tietoni, ja viikkoa ennen kisoja mediapalveluiden vetäjä Janina Haapaniemi soitti ja sanoi, että uskoi minun sopivan MM-kisoihin. Olin niin onnellinen, on vaikea sanoin kuvata mitä tunsin.”
Tällä hetkellä Zhdanov perheineen on totuttelemassa elämäänsä Tampereella. He ovat kiitollisia lämpimästä vastaanotosta, jonka ukrainalaispakolaiset ovat saaneet Suomessa.

Seuraava askel on työnhaku – mieluiten jääkiekon parissa. ”Olen halukas työskentelemään missä päin maailmaa tahansa, sillä rakastan tätä lajia”, hän sanoi. ”Olen ollut kiekon parissa koko elämäni, joten kisojen jälkeen toivon löytäväni töitä alalta.”

Lopulta, kuten miljoonat muut pakolaiset Euroopassa, Zhdanov haluaisi kuitenkin palata kotiinsa.

”Tällä hetkellä se ei yksinkertaisesti ole mahdollista”, hän sanoi. ”Mariupol on täysin tuhottu. Donetsk, jossa synnyin, pommitettiin, ja on nyt venäläisten miehittämä, joten siellä ei ole minulle paikkaa johon mennä.”

”Kun tilanne helpottuu, kun Donetsk ja Mariupol on vapautettu, sitten menen mielihyvin kotiin, ja voimme aloittaa maamme jälleenrakennustyöt.”