IIHF:n Hall of Fame toivotti tervetulleeksi kuusi uutta tulokasta, kun vuonna 2020 väliin jäänyttä seremoniaa vietettiin Tampereella. Vuosien 2020/2022 nimetyt kattavat maapallon eri kolkat aina Koreasta Alankomaihin, ja Sveitsin ja Unkarin kautta Suomeen.
 
Tämä ryhmä on tehnyt unohtumattoman vaikutuksen jäällä ja jään ulkopuolella, voittamalla Stanley Cupin sekä orkestroimalla sykähdyttäviä hetkiä jääkiekon olympialaisissa, kun Korean naiset muodostivat yhtenäisen Pohjois- ja Etelä-Korean joukkueen Peyongchangissa.

Puolustajien vuosi

Seremoniaa piti alun perin viettää Zurichissa 2020 Jääkiekon MM-kisoissa. Tuloksena oli kahden legendaarisen puolustajan Mathias Segerin ja Mark Streitin nimeäminen ehdokkaaksi.
 
Nämä kaksi muodostivat vaikuttavan siniviivaparivaljakon Sveitsin maajoukkueessa, auttaen joukkueen nousua 1990-luvun yhdeksi kovimmista joukkueista, ja oli hyvä nähdä heidät yhdessä jälleen myös tässä seremoniassa.

Seger pelasi Sveitsin maajoukkueessa 16 maailmanmestaruuskisoissa ja oli joukkueen kapteenina, kun joukkue voitti hopeaa vuonna 2013. Hänen kestävyytensä ohitettiin vain, kun hänen maanmiehensä Andres Ambuhl edusti maataan 17 kerran maailmaneliitissä.
“Oli mahtavan motivoivaa pelata maailmanparhaita vastaan”, Seger sanoo. “Samalla oppii muista maista ja erilaisista elämäntavoista – mutta en koskaan kyllä oppinut suomen kieltä.”

Seger myös kunnioitti pelipartneriaan Streitia. ”Tiedän, että en istuisi tässä ilman kaikkia joukkuetovereita”, hän sanoo. ”Se on kaikkein parasta meidän urheilulajissamme. Paras yksilö ei voita, vaan paras joukkue voittaa. Sen vuoksi haluan kiittää kaikkia joukkuekavereitani, erityisesti ystävääni Markia. Oli mahtavaa jakaa tämä matka kanssasi.”

Streit oli uranuurtaja sveitsiläisille pelaajille NHL:ssä. Yhteensä 12 vuoden ja 800 pelin jälkeen, hän oli ensimmäinen sveitsiläinen, jolla oli kapteenin merkki rinnassaan NHL:ssä. Kansainvälisesti hän pelasi 13 maailmanmestaruuskisoissa, yhdeksän niistä kapteenina, ja neljissä olympialaisissa.
 
”On ollut aina etuoikeus pelata tätä lajia, ja kuten Mathias sanoi aiemmin, tätä ei voi tehdä yksin”, Streit sanoo. ”Sinä tarvitset apua, sinun perheesi, sinun vaimosi, sinun tyttöystäväsi, sinun joukkuetoverisi, valmentajasi ja henkilökunta. Ilman heitä, et ole mitään, ja se juuri on tämän lajin hienous.

”Tämä on joukkuelaji, me olemme yhtä isoa perhettä. Tämä on mahtavin urheilulaji, jonka voin ajatella. Olen todella kiitollinen, että sain tehdä tätä niin kauan”.

Tämän vuoden isäntämaa oli myös edustettuna, Kimmo Timonen toi lisää kunniaa puolustusta pelaaville pelaajille. ”On hienoa nähdä paljon puolustajia ryhmässä”, hän sanoo. ”Yleensä hyökkääjät saavat kaiken kunnian, ja nyt me saamme sitä.”
Timosen ura kertoo tyypillisestä suomalaisesta sisusta ja päättäväisyydestä. Veritulpat keuhkoissa ja jalassa olivat melkein päättää hänen uransa, mutta kuopiolainen ei vain toipunut vaan meni nostamaan Stanely Cupin Chicagossa. Hän pelasi myös olympialaisissa, voittaen hopeaa ja kolme pronssia.
“Mikä matka”, hän sanoo. ”Kaipaan jokaista hetkeä. Kaikki muistot, kaikki mitä tapahtui, tänään voi olla ehkä viimeinen jääkiekon parissa.”


“Joten äiti, aion tilata ison pullon samppanjaa tänään, ja me aiomme todella nauttia siitä!”


Kaiken sen menestyksen jälkeen, kovimmalta tuntui hänen eläköityessään 2015 oli jättää joukkuetoverit, erityisesti maajoukkueesta.


”Meillä on aina ollut hyvä valmennustiimi, ja voittaminen vaatii huippuosaajia, mutta kuten Mark ja Mathias sanoivat, se on se ison perheen tunne”, Kimmo selittää.

“Suomalainen joukkuekulttuuri on luotu kauan ennen minun aikaani, sitten me tulimme, ja nyt siellä on uusi sukupolvi pitämässä perinteitä yllä perheestä.”
 
”Kunnioitus, joka meillä on toisiamme kohtaan pukuhuoneessa ja tiimityöskentelyssä, kaipaan sitä tunnetta. Näette sen tänä iltana. Suomalainen järjestelmä on niin vahva, ystävyys, kunnioitus, kaipaan kaikkia noita hetkiä.”

Jääkiekko toi yhteen korealaiset

Mong Won Chung, Korean jääkiekkoyhdistyksen puheenjohtajaa kunnioitettiin hänen tuodessaan korealaiset IIHF:ään, ja perustamalla miesten ja naisten joukkueet, jotka kilpailivat 2018 olympialaisissa Peyongchangissa.

Tuon jääkiekkoturnauksen imagoksi tuli ainutlaatuinen yhteistyö kahden Korean valtion välillä. Avajaisissa naiset etelästä ja pohjoisesta kävelivät vieri vieressä ja yksi molemmilta puolin tuli ja sytytti tulen. Tämä oli vain alkua.
“Meidän naisemme edustivat yhtenäistä Koreaa”, sanoo Chung. “Tämä avasi oven etelän ja pohjoisen dialogille, ja edisti rauhaa alueelle.


“Me emme voittaneet pelejä, mutta saimme paljon arvokasta kokemusta.”
Chungin jääkiekkomatka alkoi 1994, kun hänen samalla alalla olevat työntekijänsä pyysivät häntä perustamaan jääkiekkojoukkueen.  Tästä kasvoi Anyang Halla, aasialaisen jääkiekon mahtipaikka. Tämän jälkeen urheilu ja kaupankäynti ovat menneet Chungilla käsi kädessä. ”Jääkiekko ja business, niillä on paljon yhteistä”, hän lisää. ”Molemmat tarvitsevat nopeutta, intuitiota ja ennen kaikkea hyvää tiimityöskentelyä.

“Jääkiekko on vaikuttanut johtamisfilosofiaani. Esimerkiksi, kun yhtiöni toi markkinoille autonomisen testiajoneuvon, nimesimme sen ”jääkiekoksi”, ja robottimme nimesimme ”maalivahdiksi”. Voi sanoa, että jääkiekko on elämäni.”

Hollantilainen jääkiekon ritari

Kuten aina, Hall of Fame -seremonia varmisti, että myös pienemmät maat olivat edustettuina. Hollannin Ron Berteling, joka tunnetaan myös nimellä Herra Jääkiekko, kansallisten meriittiensä ansiosta, oli pakittavana. Tänään hänelle annettiin Bibi Torriani -palkinto.

“Olin jääkiekkofani, olen jääkiekkofani, ja tulen aina olemaan jääkiekkofani. Tuen Hollannin jääkiekkoa”, sanoo Berterling. “Meillä on pitkä historia jääkiekossa, ja olen ylpeä siitä.”

Hollannin jääkiekkoyhteisö on tiivis yhteisö, ja kannustaa uskollisuuteen. Kun maassa ihailtiin Johan Cruyffin jalkapallotaitoja, nuorella Berterlingillä oli oma idoli. ”Minun idolini ei ollut legendaarinen Bobby Hull”, hän sanoo. ”Minun idolini oli Jos Bles”, hän sanoo. Jos oli mentorini jäällä ja jään ulkopuolella. Meillä on 58 vuotta yhteistä taivalta ja näemme edelleen pari kolme kertaa viikossa.”

Bertelingin ura sisältää Hollannin ainoan esiintymisen olympialaisissa ja maailmanmestaruuskisoissa 70 vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan hän on pelannut 213 ottelua maalleen, sisältäen 14 kansainvälisen tason ottelua. Se on ollut pitkä matka aina siitä asti, kun hän 1964 osallistui ensimmäisiin harjoituksiinsa Amsterdamissa ja näytti erityistä lahjakkuutta.
 
“Junnuna Amsterdamissa hävisin ensimmäisen virallisen otteluni Tilburgia vastaan. Valmentajana, olin 55-vuotias, ja minun oli pakko pelata vielä yksi virallinen peli kaikkein korkeimmalla tasolla. Ja arvaa mitä? Me hävisimme myös sen ottelun. Mutta silloin pelasi samassa joukkueessa myös poikani, ja se oli yksi urani kohokohtia. ”

Paul Loicq -palkinto meni Unkarin Zoltan Kovacsille hänen työstään maansa jääkiekkoliiton pääsihteerinä. Hän on samaa mieltä kiekkoperheydestä, ja hänellä on omia muistoja Berterlingistä.

“Sanoin Ronille, että muistan kun istuin loppuunmyydyn Budapestin Arenan portailla, katsellen häntä Hollannin joukkueen kapteenin hommissa Unkaria vastaan”, hän sanoo. Samana päivänä, IIHF:n valtuuston jäsen Zsuzsanna Kolbenheyerin tuleva aviomies kantoi Hollannin lippua.

Kun Zoltan Kovacs oli nimetty Unkarin jääkiekkoliiton pääsihteeriksi, Kovacs huomasi maan jääkiekon olevan ongelmissa.

”Ainoa toiveeni oli avata Unkarille jääkiekkohalli”, hän muistelee. ”Olimme vaikeuksissa, meillä oli vain yksi halli, ja se ei ollut edes normaalia kokoa.”

“Unelmani oli, että jos saisin edes yhden hallin, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Tänä päivänä meillä on 34 hallia ja yli 8000 pelaajaa.”

Tuo kasvu on auttanut Unkarin maajoukkuetta nousemaan, ja pelaamaan MM-kisoissa 2009 ja 2016. Magyarsit (unkarilaiset) tulevat takaisin ensi kaudella noustessaan ykkösdivisioonaan toukokuun alussa.